Masennus

Oireet
Masennus on monimuotoinen sairaus, joka voi oirehtia hyvin monella tavalla. Masentuneella voidaan todeta masennuksen lisäksi mm. seuraavia oireita:

- Kyvyttömyys nauttia sellaisista tekijöistä joista aiemmin on saanut 
  mielihyvää 
- Jatkuva epänormaali väsyneisyys ja jaksamattomuus 
- Itseluottamuksen puute 
- Syyllisyydentunne, jolle ei ole erityisiä perusteita 
- Ajatusten pyöriminen kuoleman ympärillä tai itsetuhoinen käyttäytyminen 
- Keskittymiskyvyttömyyttä 
- Unettomuutta tai unihäiriöitä 
- Ruokahalun muutos

Kaikkia yllä mainituista oireista ei todeta kaikilla masentuneilla, ja toisaalta joitakin oireita voi olla henkilöillä, jotka eivät sairasta masennusta. Jotta voitaisiin puhua varsinaisesta masennustilasta tulee oireiden kestää yhtäjaksoisesti vähintään kaksi viikkoa.

Aiheuttaja
Yksiselitteistä masennuksen aiheuttajaa ei ole useimmiten todettavissa. Masennuksen taustalta on kuitenkin aika ajoin mahdollista löytää elimellisiäkin sairauksia, tai ainakin elimellinen sairaus voi olla myötävaikuttavana tekijänä. Yleisimpiä masennusta aiheuttavia sairauksia ovat mm. sokeritauti, sepelvaltimotauti, syövät, kilpirauhasen liika- tai vajaatoiminta ja Parkinsonin tauti. B-vitamiinien puutoksenkin tiedetään aiheuttavan masennusta. Lääkeaineista mm. beetasalpaajat, hormonikorvaushoidossa käytettävät valmisteet sekä kortikosteroidit voivat aiheuttaa masennusta. Liiallinen alkoholin käyttö on myös masennuksen riskitekijä.

Masennus on sairaus jonka syyt ovat usein moninaiset: perhe- ja työongelmat ovat yleisiä, terveys saattaa reistailla. Masentuneilla potilailla on usein muitakin psykiatrisia ongelmia kuten alkoholismi ja persoonallisuuden häiriöt.

Masennuksen biokemialliset mekanismit ovat olleet etenkin viime vuosina laajan tutkimustoiminnan kohteena. Hormonaalisista tekijöistä on eniten tutkittu noradrenaliinin, serotoniinin ja dopamiinin ominaisuuksia. Näihin välittäjäaineisiin liittyvien poikkeavuuksien tiedetään jossakin määrin korreloituvan masennuspotilaisiin. Yksiselitteisiä eivät tutkimustulokset kuitenkaan ole olleet.

Diagnostiikka
Masennustilan diagnoosi perustuu ensisijaisesti keskusteluun, potilaan yleisilmeeseen ja aiempaan sairaushistoriaan. Jos tilanne on selkeä, muuta diagnostiikkaa ei välttämättä tarvitakaan. Vaikeampiin tilanteisiin on lääkärin apuvälineeksi kehitetty ns. diagnostisia kriteerejä. Näitä ovat mm. DSM-IV sekä IDC-10 -kriteerit.

DSM-IV -kriteerien täyttyminen edellyttää, että alla luetelluista oireista viisi täyttyy ja että oireita on ollut yhtäjaksoisesti kahden viikon ajan. Lisäksi edellytetään, että vähintään jompikumpi oireista 1 tai 2 täyttyy.

1. Masentunut mieliala
2. Mielenkiinnon tai mielihyvän väheneminen
3. Painon nousu tai lasku (>5 % / kk) tai merkittävä ruokahalun muutos
4. Unettomuus tai liiallinen nukkuminen
5. Kiihtyneisyyttä tai hitautta
6. Väsyneisyyttä ja voimattomuutta
7. Syyllisyyden ja arvottomuuden tunteita
8. Keskittymiskyvyttömyyttä, päättämättömyyttä
9. Toistuvaa kuoleman ajattelemista

Yllä oleva taulukkoa on huomattavasti yksinkertaistettu siihen versioon verrattuna, mitä lääkärit käyttävät työssään, eikä tulkinta ole niin yksinkertaista kuin mitä lukemansa perusteella voisi luulla. Kuten mainittua, elimelliset sairaudet voivat aiheuttaa masennusta. Tämän vuoksi tulisi myös elimelliseen puoleen kiinnittää huomiota ja mikäli on syytä epäillä elimellistä sairautta, asiaa pitää tutkia tarkemmin.

Hoito
Masennustilaa voidaan hoitaa useilla eri tavoilla, pääasiallisesti kuitenkin biologisilla ja psykologisilla menetelmillä. Menetelmiä voidaan yhdistellä tai niitä voidaan käyttää yksinään. Mitä menetelmää milloinkin käytetään riippuu paljolti potilaasta ja hänen tilanteestaan.

Biologisista hoidoista lääkehoidosta on paras tieteellinen näyttö tehon puolesta. Reilu puolet masennuslääkitystä käyttävistä potilaista hyötyy lääkityksestä. Lääkeryhmiä joita käytetään masennuksen hoidossa ovat mm. trisykliset depressiolääkkeet, selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI) sekä ryhmä uuden polven masennuslääkkeitä.

Trisykliset masennuslääkkeet ovat olleet markkinoilla jo pitkään. Ne ovat tehokkaita masennuslääkkeitä verrattuna uudempiinkin markkinoille tulleisiin valmisteisiin. Trisyklisiin masennuslääkkeisiin liittyy kuitenkin selvästi enemmän haittavaikutuksia kuin uudempiin masennuslääkkeisiin. SSRI -masennuslääkkeet (SSRI) ovat trisyklisiä uudempia masennuslääkkeitä, joita käytetään masennuksen hoidossa tätä nykyä eniten. SSRI-lääkkeiden teho on todettu useissa suurissa kontrolloiduissa tutkimuksissa. Niiden aiheuttamat haittavaikutukset ovat selvästi vähäisemmät kuin trisyklisten masennuslääkkeiden ja ne ovat käytössä myös turvallisempia.

SSRI-lääkkeiden ominaisuuksiin kuuluu, että niiden teho tulee yleensä esiin vasta 2-4 viikon kuluessa lääkityksen aloittamisesta. Alkuvaiheessa voidaankin joutua käyttämään jotain tarvittaessa otettavaa nopeavaikutteista lääkitystä jos masennusoireisto on voimakas.

Kun SSRI-lääkitys on aloitettu masennuksen hoidoksi, suositellaan, että lääkitystä käytettäisiin vähintään puolen vuoden ajan ja mielellään useita kuukausia senkin jälkeen kun varsinainen masennusoireisto on jo korjaantunut. Tällä ehkäistään masennuksen uusiutumista.

Uuden polven masennuslääkkeiden ryhmään kuuluu monenlaisia valmisteita, joista useimpien vaikutusmekanismit liittyvät serotoniiniin ja noradrenaliiniin. Uuden polven valmisteiden haittavaikutusprofiili on SSRI-valmisteiden luokkaa ja teho yleensä yhtä hyvä kuin SSRI-valmisteiden. Kuten aina uusien lääkkeiden kohdalla, aika tulee näyttämään niiden roolin masennuksen hoidossa. Alustavat tutkimustulokset, joita on jo jonkin verran saatavissa, ovat olleet kohtalaisen rohkaisevia. Mitään ihmelääkkeitä nämäkään eivät kuitenkaan ole.

Kirkasvalohoitoa käytetään lähinnä ns. kaamosmasennuspotilaille eli potilaille, joiden masennus on selvästi vuodenaikasidonnainen. Kirkasvalohoidon vaikutusmekanismia ei tarkkaan ottaen tiedetä. Kyseessä on kuitenkin hoito, jota on mahdollista saada myös kotioloissa ja haittavaikutukset ovat vähäisiä.

Sähköhoito on tehokas hoito vakavaan masennukseen, etenkin jos tähän liittyy itsetuhoisuutta. Hoito on vähintään yhtä tehokas, ellei tehokkaampi, kuin lääkkeellinen hoito, ja sen vaikutus tulee esiin nopeammin. Lisäksi voidaan olla varmoja siitä, että annettu hoito menee perille. Lääkkeethän voi aina jättää ottamatta.
 

Psykologisia hoitomuotoja masennuksen hoitoon on useita. Jokaisesta näistä on kirjoitettu kirjasarjoja ja kyseisen hoitomenetelmän ymmärtäminen vaatisi jonkin verran osaamista psykologian alalta, minkä vuoksi tässä ne lähinnä luetteloidaan. Masennuksen hoidossa käytettyjä hoitomuotoja ovat siis psykoanalyyttinen lyhytterapia sekä pidempi psykoanalyyttinen terapia, kognitiivinen lyhytterapia, interpersonaalinen psykoterapia sekä ongelmanratkaisuhoidot.

Seuranta
Mikäli masennuksen hoidossa käytetään psykologisia hoitomuotoja, seuranta järjestyy itsestään hoitokäyntien yhteydessä. Jos on turvauduttu pelkkään lääkehoitoon, olisi suotavaa järjestää kontrollikäyntejä jo hoidon tehon arvioinnin vuoksi. Kun hoito on edennyt siihen pisteeseen, että potilas on ollut jo jonkin aikaan oireeton, seuranta voidaan yleensä lopettaa.

Periytyvyys
Masentuneisuuden tiedetään kulkevan jossakin määrin suvussa. Masentuneen identtisen kaksosen toisen osapuolen riski masentua tiedetään olevan noin
50 %. Periytymisen mekanismit ovat kuitenkin paljolti tuntemattomat.

Yleisyys
On arvioitu että suomalaisista noin 5-6 % kärsii masennustilasta. Elinikäinen riski sairastua masennukseen on naisilla 20-33 % ja miehillä 12-18 %.

Ennuste

Masennus on sairaus, jolla on taipumus uusiutumiseen. Noin 3 vuoden sisällä masennuksesta toipumisesta puolet potilaista on sairastunut jo uudestaan. 10-15 vuoden seurannassa masennukseen on uudelleen sairastunut jopa 75-87 % potilaista. Tiedetään, että tehonnut masennuslääkitys on omiaan estämään taudin uusiutumista. Mitä pidempään lääkitystä käytetään oireiden korjaantumisen jälkeen, sitä kauemmas mahdollinen oireiden uusiutuminen menee. Nykyisin suositellaankin, että masennuslääkitystä käytettäisiin vähintään puolen vuoden ajan oireiden päätymisen jälkeenkin sillä ajatuksella, että mahdollinen nopea uusiutuminen ehkäistäisiin.

Estohoidolla voidaan vaikuttaa toistuvien masennusjaksojen ilmaantumiseen, kestoon ja oireiden voimakkuuteen. Mikäli potilaalla on ollut kolme tai useampi masennusjakso, estohoitoa tulisi harkita.

Psykiatria -kirja, 2001